Home
Kriteerit
Yhteys
Arvostellut
WWW
Muuta
Näin alkajaiksiksi voisin hiukan esitellä itseäni. Olen 15.vuotta, hämeenlinnasta. Pääasiassa rottailen, mutta myös hiiristelen, ja frettienkin parissa on tullut pyörittyä jonkin verran. Netissä minut tapaa hiiret.fi:ssä, kesiksen foorumilla, vs-freteissä, ja joskus jopa aikaa tappaakseni petsiestä.
Harrastuksiini kuulu jyrski & fretti piireissä pyörimisen lisäksi koirat, mutta en ole kovinkaan aktiivinen ihan harrastaja, toko luonnistuu mutta ihan kotona treenaillaan koiran kanssa. Tykkään myös piirtää ja kuvata, niille minulla on -ehkämahdollisestisittenjoskusjoson- oma kotari. Tykkään myös tuunailla vaatteita, mutta se on jäänyt ajanpuutteen takia aika vähälle. Tekemisen iloa minusta kyllä löytyy! (:
Omo ei arvostele tiukka pipo päässä, enkä katso jokaista oikein kirjoitus virhettä yms. Only my optionsissa edetään rennosti, vaikka vaadimmekin sääntöjen noudatusta yms. En ole alan taitavin ammattilainen, mutta uskon minulta sen verran silmää löytyvän että pystyn arvostelemaan mahdollisimman hyvin ja taitavasti.
Linkin vaihto:
Vaihdamme mieluusti linkkejä muiden sivustojen kanssa. (: Kysy lisää vieraskirjassa.
Yhteistyössä..:
1.
2.
3.
4.
5.
Erityiskiitokset:
Kiitokset ulkoasun tekijälle, Taste Of Inkille.
Kiitokset meidät listanneille.
Kiitokset E-w:lle, joiden sivuilta katselin html juttuja.
Kiitokset jokaiselle viestien kirjoittajalle.
Kiitokset jokaiselle arvostelun pyytäjälle.
Kiitos<3
copyrigh
Ulkoasu // Taste Of Ink
Ulkoasun kuva // La_cola_de_mi_perro
Ulkoasun brush // Moargh.de